Oy Eniro Finland Ab

Palveluneuvojia taksinvälitykseen Kajaaniin

Toimintamme laajenee ja etsimme motivoituneita työntekijöitä täydentämään taksitiimiämme, missä muiden palveluiden ohessa välitämme jatkossa myös KELA kyytejä. Jos olet valmis kasvattamaan osaamistasi, ja kiinnostunut kehittymään asiakaspalvelun ammattilaiseksi, tämä on tilaisuuteesi tarttua työurasi ohjaksiin. Me huolehdimme, että saat täyden valmiuden suoriutua monimuotoisista asiakaspalvelu- ja asiantuntijatehtävistä samalla kun kasvatat osaamispääomaasi joustavassa ja sinusta välittävässä työyhteisössä.

Tehtäviisi kuuluu taksinvälityksen lisäksi myös palvella muissa arvostettujen yritysbrändien monipuolisissa asiakaspalvelutoimeksiannoissa. Palvelemme asiakkaita asiakkaiden ehdoilla, tarvittaessa 24/7, joten työtä on tarjolla sekä osa- että kokopäiväisesti. Työpäiväsi sujuvat pitkälti asiakaskontaktien ja asiakkuuksien hoitamisessa. Palvelumallimme kehittyvät jatkuvasti ja jo tänään hoidat asiakaskontakteja monien eri kanavien kautta; puhelimitse, chatissa, sosiaalisessa mediassa tai sähköpostitse.

Asiakaspalvelutyömme on tavoitteellista tekemistä, mikä motivoi ja haastaa meidät tuottamaan joka päivä loistavia asiakaspalvelukokemuksia. Olemme hyvin ylpeitä osaamisestamme ja tulemme panostamaan erityisesti juuri sinun koulutukseesi ja valmentamiseen. Tukenasi työskentelee joukko osaavia ammattilaisia, joilta toivottavasti kysyt apua aina sitä tarvitessasi - työkaverisi apuun voit meillä aina luottaa. Kehittymisessäsi sinua kannustaa eteenpäin valmentajasi, ja työtäsi sujuvoittavat modernit työvälineet.


Saisiko tämä viimeistään sinut vakuuttuneeksi?

Tulet työskentelemään yli sadan hengen yhteisössä - joukkueessa, joka kokee yhdessä niin ilot ja naurut kuin arjen yhteiset haasteet. Taksinvälityksen modernissa asiakaspalvelussa rinnallasi työskentelee parikymmentä alan koulutettua tai alalle kanssasi kouluttautuvaa ammattilaista toisiaan auttaen ja tukien. Sarkastinen ja toisinaan hieman mustakin huumori värittää arkeamme. Me emme nipota tai niuhota vaan kunnioitamme ja luotamme toisiimme. Meillä saa olla töissä hauskaa, ja olemme ystäviä myös työpaikan ulkopuolella.

Meidän Kajaanin asiakaspalvelukeskuksemme työntekijät ovat maanmainion asiakaspalvelumme selkäranka. Me huolehdimme siitä, että työntekijämme viihtyvät meillä ja onnistuvat yhdistämään työelämän joustavasti arjen erilaisiin tilanteisiin. Liiketoimintamme on vakaata, minkä lisäksi taloudellista turvaasi lisää se, että meillä saat vakituisen työsuhteen ja sinun on mahdollista saada riittävästi tunteja, etkä työskentele määräaikaisena apulaisena. Peruspalkan lisäksi palkitsemme myös onnistumisista ja tavoitteiden saavuttamisesta. Luonnollisesti tarjoamme sinulle myös mahdollisuuden lounas-, liikunta- ja kulttuuriseteleihin.

”Palveluneuvojanamme työskentelystä saat lentävän lähdön oman asiantuntijuutesi kehittämiselle. Syvennät eri alojen osaamistasi sinua arvostavassa, kehittyvässä työyhteisössä.”


Mitä odotamme sinulta?

Tämä lista ei tule olemaan loputon. Palveluneuvojan työ vaatii sinulta alkuun lähinnä vain intoa ja halua oppia uutta sekä rohkeutta kysyä apua, kun sitä tarvitset. Hyvä suomen kielen kirjallinen ja suullinen taito on oikeastaan toinen, mitä ilman et työssä pärjää. Kaiken muun opit meillä kouluttaessamme ja valmentaessamme sinua.

Nopeamman startin työntekoon kuitenkin saat, jos
• hallitset tietokoneiden ja mobiililaitteiden käytön
• olet avoin uudelle, kuuntelet ohjeita ja noudatat muutamia meidänkin arkea sujuvoittavia sääntöjä
• työskentelyotteeltasi olet ahkera, tarkka ja joustava
• sinulle on jo hieman karttunut työkokemusta tai olet ollut esimerkiksi työharjoittelussa.
Tässä roolissa et siis tarvitse aikaisempaa kokemusta taksinvälityksestä. Alan kokemusta ja asiakastyöskentelytaitoja kartutat sitten kanssamme.


Entä seuraavaksi?

Mikäli palveluneuvojan työmme vaikutti sinusta kiinnostavalta, olisi hienoa kuulla sinusta lisää!

Jos sinulla on mielessä kysymyksiä itse tehtävästä tai meillä työskentelystä, palvelupäällikkö Krista Elfving vastaa mielellään niihin. Kristan tavoitat puhelimitse numerosta 044 0274 825 arkisin klo 9-15.

Mikäli olet jo tältä istumalta valmis hakemaan ja kertomaan meille itsestäsi, voit lähettää hakemuksesi alla olevan ”Lähetä hakemus” -linkin kautta. Hakuaika tehtävään päättyy 31.1.2019. 

Käymme läpi hakemuksia ja haastattelemme jo hakuaikana, joten älä suotta odottele viimeiseen hakupäivään asti. Olemme kaikkiin hakijoihin yhteydessä viimeistään heti hakuajan päätyttyä.

Lähetä hakemus    Tulosta
 
Työsuhteen muoto:
Toistaiseksi voimassa
 
Viimeinen hakupäivä:
31.01.2019
 
Paikkakunta:
Kajaani
 
Yhteyshenkilöt:
Krista Elfving
Puhelin: +358 44 027 4825

Kotisivu:
http://www.sentraali.fi